Toppavaatteet

Toppavaatteiden pesu pidentää oikein tehtynä käyttöikää

Toppavaatteiden pesu, modernit materiaalit ja erilaiset hengittävät pinnoitteet vaativat tavallista pyykinpesua enemmän tarkkuutta. Moni lyhentää tietämättään vääränlaisella pesulla vaatteiden käyttöikää, kun toppavaatteet voisivat saada ammattilaisen käsissä huomattavasti lisää vuosia. Ulkovaatteiden pesu kannattaakin aina tehdä harkiten ja hyvää huolellisuutta noudattaen.

Toppavaatteiden pesu kannattaa tehdä aina ennen säilytystä

Moni pakkaa keväisin talvivaatteet varastoon odottamaan seuraavaa vuotta, mutta unohtaa pestä vaatteet ennen säilytystä. Lika, kura ja hikitahrat yhdistettynä tiiviisti pakattuihin vaatekasoihin ovat omiaan kuluttamaan tekstiilejä ennen aikojaan. Säilytyksen aikana aiemmin puhdistettavissa olleet likatahrat ehtivät myös pahimmillaan pinttyä ikävästi kiinni esimerkiksi takin hihoihin, helmoihin ja kauluksiin.

Ulkovaatteiden pesu kannattaa tehdä aina ennen kuin vaatteet siirretään pidemmäksi aikaa säilytykseen. Samalla voi katsoa vaatteiden mahdolliset korjaustarpeet, kuten repsottavat napit tai rikkinäiset vetoketjut, ja korjata ne kuntoon. Näin vaatteet ovat puhtaat ja käyttövalmiit, kun on aika ottaa ne taas säilytyksestä tositoimiin.

Ulkovaatteiden pesu – kotona vai pesulassa?

Monilla toppavaatteiden pesu tehdään kotona, mikä onnistuu silloin, kun pesuohjeita noudatetaan hyvin tarkasti. Vääränlainen takkien pesu voi kuitenkin kuluttaa takin pintamateriaalia, muuttaa materiaalin väriä tai pilata takin sisällä olevat lämmittävät täytemateriaalit. Säästät päänvaivaa ja varmistat, että takit tulevat tyylikkäinä takaisin tuomalla toppavaatteesi pesulaan.

Etenkin pitkän ja muhkean untuvatakin pesu voi aiheuttaa ongelmia kotioloissa, sillä monen pesukone on liian pieni sen pesuun. Hyvä nyrkkisääntö on, että untuvatakin tulisi mahtua pesukoneeseen ilmavasti niin, ettei sitä joutuu ahtamaan koneeseen väkisin. Mikäli näin ei ole, on syytä harkita suuremman pesukoneen hankintaa tai tuoda takki pesulaan puhdistettavaksi.

Mikäli päädyt kuitenkin pesemään ulkovaatteet kotona, muista tyhjentää taskut, sulkea vetoketjut ja kääntää vaatteet nurinpäin ennen pesua. Mikäli sinulla on karvareunaisella hupulla varustetut toppavaatteet, pesu voi pilata karvareunuksen. Ota siis hupun karvareunus irti ennen pesua, jos se on mahdollista. Huomioi pesuohjeen lisäksi myös huuhteluaineen käyttöön ja kuivaukseen liittyvät vaatimukset.

Valkoisen takin pesu voi tuottaa haastetta kotioloissa, sillä pienetkin likatahrat ja pinttymät eivät jää siinä huomaamatta. Valkaiseva pesuaine voi puolestaan viedä värit esimerkiksi vetoketjusta tai muista takin värillisistä osista. Valkoisen takin pesu kannattaa aina jättää ammattilaisille, mikäli takille toivoo pitkää ikää.

Takin pesu – halpa hinta vai hyvä lopputulos edellä?

Takkien pesu voi olla houkuttelevaa toteuttaa kotioloissa, mutta etenkin kalliimpien merkkitakkien ja erilaisilla pinnoitteilla varustettujen takkien pesua kotona kannattaa harkita tarkkaan. Esimerkiksi Gore tex -takin pesu väärin voi pahimmillaan pilata kankaan koko pinnoitteen, jolloin vaatteen säänkestävyys heikkenee huomattavasti. Mikäli sinulla on Gore tex -takki, pesu kannattaa teettää pyykkihuollon ammattilaisella tai tutustua erityisen tarkkaan pesuohjeisiin.

Esimerkiksi Haglöfs Gore tex -takin pesu ja Canada Goose -takin pesu itse voi tulla kalliiksi, mikäli arvokas merkkitakki menee pilalle epäonnistuneen pesun seurauksena. Suosittelemmekin tuomaan arvokkaammat ja herkistä materiaaleista valmistetut toppavaatteet ja ulkovaatteet aina pesulaan, jotta ne voidaan puhdistaa niille sopivimmalla tavalla. Näin vaatteesi kestävät tyylikkäinä ja käyttökuntoisina mahdollisimman pitkään.

Onko sinulla kiikarissa takin kemiallinen pesu, untuvatakin pesu tai toppavaatteiden pesu? Nappaa kuva takista ja lähetä se meille Whatsappiin, niin kerromme, kuinka takin pesu onnistuu meillä ja mihin hintaan!